torstai 8. huhtikuuta 2010

Taas vauhdista

Pitkillä suksilla laskemisen salat avautuvat vähitellen - ainakin minulle. Se tarkoittaa mielestäni yhtäältä sitä että ei oikeastaan ole liian loivaa rinnettä nuorille junioreille harjoitella vauhtia (liukua, tatsia välineeseen, hypyn alkeita) eikä toisaalta liian jyrkkääkään ihan helposti Suomesta löydy (hyvä merkkaus, pientä opettavaa alkusladia), tai sitten ihan järkevän rohkeasti - startti pikkuisen alempaa laskijoista ja olosuhteesta riippuen.

Välineistöönkään ei liity mitään magiikkaa, huolellisuus siteiden dinien ja pituussäädön kanssa on toki paikallaan. Samoin rinnevarustuksen suhteen - merkkaus ja verkot ovat saman kolikon kaksi eri puolta. Itse harjoitustapahtumassa on muutama asia hyvä huomioida. Rinteeseen, päivän olosuhteeseen ja lopuksi rataan tutustuminen on laskijakohtainen ja opeteltava lähtökohta turvalliselle mutta tehokkaalle harjoittelulle.

Radiokontrolli koko baanaan on tärkeä. Huoltajaliikenne rinteessä on hyvä olla kontrollissa, eli rata pysyy aina vapaana ellei ole ns. "race stop" tilanne. Hyvää tarkoittava huoltajalanari ja 100+ taulussa tuleva laskia pimeässä ylityksessä on huono yhdistelmä. Mutta liiallisuuksiinkaan ei ole toisaalta tarve mennä.

Turha pingottaminen ja ylivarovaisuus kuitenkin tartuu laskijoihinkin ja koko tapahtuma saa laskijan korvien välissä väärän merkityksen. Rento mutta tarkka ote taas luo puitteet joka kerta ainutlaatuiselle oppimistapahtumalle - matkalle vauhdin hurmaan ja omaan minuuteen ;)