Perustekemistä

Seuraavat pari viikkoa mennään korkeanpaikan leirin tuomien lisävoimien turvin perusharjoittelun teemalla. Tulevana perjantaina pidämme myös 2. Pajulahden testit nähdäksemme miten kesän harjoittelu (ja kasvaminen..) on tehonnut.

Liikkuvuuden ylläpitäminen ja venyttelyn tarpeellisuus/tarpeettomuus on teemana asia josta aion kysellä tyhmiä kaikilta vastaan tulevilta lähiviikkojen aikana. Eli kuinka notkea alppihiihtäjän pitää olla ja mitä on hyvällä tasolla oleva liikkuvuus!

Viimeinen päivä

Tänään laskimme SP vaparia taas hyvissä olosuhteissa. Koko leirin saldoksi saimme siis alun 4 SP tekniikkapäivää, lepopäivä, 4 puikkatekniikkapäivää, puuteripäivä ja vielä leirin päättänyt vähän lyhyempi SP tekniikkavaparipäivä. Olemme erittäin tyytyväisiä tähän saldoon! Kia myös säästyi leirin aikana kiertäneestä flunsassta, toivottavasti se ei iske kotonakaan jossa pikkuveli on kuumeillut viikonlopun ajan.

Nyt on aika pakata tavarat ja suunnata auton keula kohti lentokenttää.

Näkemiin Hintertux.

Toinen leiri lähestyy loppuaan

Tänään laskimme edelleen puikkaa, nyt radalla, tällä kertaa vähän pehmeämässä olosuhteessa kuin aikaisemmin ja aluksi myös varsin heikossa näkyvyydessä. Siitä saatiinkiin aikaan erinomainen harjoitus syvässä spoorissa, jonka pohja on mustassa jäässä sekä sumussa, n. 6-8 kepin verran näkyvyyttä ja flatti valo, vetämisestä. Kova tsemppi oli päällä eikä rinteessä turhia valitettu vaikka olosuhde oli oikeasti todella vaikea.  

Huomenna laskemme vielä noin puolille päivin SP vaparia ja sitten suuntaamme kohti lentokenttää, kotia ja kaikkea sitä mitä normaaliin päivärytmiin kuuluu.

Puuteria

Tänään oli sitten vuorossa kova lumisade. Laskimme reilun pari tuntia yhtäsoittoa polven syvyistä keskiraskasta puuteria. Sitten näkyvyys painui nollaan ja lukuisten lippojen takia kaikki alkoivat olla märkiä. Valmentajat totesivatkin että "tää oli tässä tältä erää". Oli kuitenkin tosi kiva päästä laskemaan tällaisissakin oloissa vaihteeksi!

Alhaalla koitimme päästä uudestaan vuorikelkkaradalle tai miksi sitä nyt sitten sanoisi. Mutta se oli suljettu aamun kovan sateen takia, vaikka meidän sinne ehtiessä paistoi aurinko ja kaikki paikat olivat ihan kuivia. Jos ehdimme niin yritämme huomenna uudestaan.

Jäätävä yllätys

Tänään olimme rakentamassa puikkarataa aamulla ratapaikalle 17. Viereiselle ratapaikalle alkoi nousemaan SP rataa hyvää vauhtia. Ensin noteerasin vain kursorisesti porttilippujen tekstin "French Telemark". Muutamien keppien taas löydettyä paikkansa umpijäiseen rinteeseen kummallakin radalla, silmiini osui viereisen radan merkkaajaa avustavan laskijan Meribel- sponssilogot. Hmm?

"Vapaalaskuaikoinamme" tulimme vierailleeksi A:n kanssa kolmen laakson alueella monia monituisia kertoja kahden vuosikymmenen aikana. A oli myös joskus kouluaikoina SunSkin hommissa Mottaressa. Siellä A ensin ja sitten minä tutustuimmekin paikalliseen yrittäjäpariskuntaan Sonjaan ja Ralfiin joiden 3 polvenkorkuista poikaa iloisina pyörivät perheen omistaman Rastro ravintolan laitamilla lounasaikaan pyhäpäivisin. Satunnaisina myöhempinä vierailukertoina tai muutoin saimme aina kuulla perheen poikien Telemark harrastuksesta ja sittemmin myös menestyksestä. Muutama vuosi sitten viimeksi keskustelimme ajatuksesta voisiko Kia kukaties osallistua paikallisen Telemark seuran treeneihin.

Nämä muistot mielessä kurvasin heidän luokseen ja kysyin että sattuisiko kukaan heistä tuntemaan Ralfin ja Sonjan poikia? Pari kättä nousi ylös ja sillä tarkoituksella että tässähän näitä poikia on. Kävi ilmi että paikkalla oli Sven ja Philip, kolmannen veljeksen ollessa kotona Meribelissä hälytysvalmiudessa tulevan perheenlisäyksen takia. Kerroin heille meidän perheen ja heidän vanhempiensa vanhasta yhteydestä sekä siitä että olin nähnyt heitä vain joskus polvenkorkuisena. Ihmettelimme siinä sitten yhdessä (alppi)maailman pienuutta!

Päätimme myös ikuistaa hauskan sattuman kuvaksi. Kuvassa oikealla Sven ja vasemmalla Philip. Kaikki kolme veljestä ovat Ranskan maajoukkuelaskijoita ja toistaiseksi parhaiten on menestynyt Philip joka on voittanut miesten maailmanmestaruuden. Ja kyllä pojat osaavatkin vetää, ei meistä kukaan ollut koskaan nähnyt Tellu-SP:tä vedettävän sellaisella  tatsilla peilijäällä kuin mitä Sven ja Philip vetivät!

Ei juurikaan merkittäviä asioita lähihorisontissa

Maltti tuntuu olevan valttia, perusteiden maltillista kuntoon hiomista ei kai voi nuorilla urheilijoilla liikaa korostaa, sitä mieltä on ainakin n. 98% haastattamistani valmentajista. Pitäähän urheilijan alkujen jaksaa harjoitella vielä vähintään yhtä kauan kuin kalenteri-ikää on suurimalla osalla tähän mennessä kertynyt mittariin. Sitten vasta ollaan kukaties menestyksen kynnyksellä tai varmaankin parempi sanoa unelman - sitä huippumenestystä kun niin kovin harvalle riittää jaettavaksi.

Tuota taustaa vasten siis tänään ei oikeastaan tapahtunut mitään merkittävää, vain palanen nöyrää työtä joka kenties joskus kantaa hedelmää. Se ei tarkoita että (puikka)päivä olisi ollut huono, päinvastoin, sekä jäinen (RP 16) keli että harjoitteet olivat sitä mitä olla pitääkin. Mutta tehtiinkö tänään mestareita - ei :)

Fleischhauerei Alois Kröll

Tänään laskimme suunnitellun puikkaohjelman. Pääpaino oli edelleen tekniikkavaparilla jolla haettiin mm. läppätuntumaa ja käännöksen aloituksen sekä paineen tuoton ajoituksen oivaltamista käännöksen eri vaiheissa. Lisäksi vedettiin myös muutama lasku radalla siten että pienet laskivat vain softirataa ja isommat sekä että. Keli oli jälleen erittäin hyvä eikä ruuhkiakaan ollut.

Iltapäivän ohjelman täytti taas tavalliseen tapaan koulu ja kuivatreenit. Illallisella olin taas kokkivuorossa ja tänään vaihdoimme monen lihapitoisen ruoan jälkeen kalaan. Koittakaapa pongata oheisesta kuvasta kalat kaupan tiskiltä...  Niitä ei siellä ollut vaan sisäpiirin vinkin perusteella osasimme tiedustella pääsyä takahuoneeseen josta löytyikin tankki täynnä kasvatettuja eläviä forelleja. Niitä sitten kassiin n. 6 kilon verran eli 1 kpl per henki. Lisänä 6kg perunoita, purjo- valkosipuli ja voi kastike, salaatti sekä tartar kastiketta ja leipää.

Huomenna jatketaan puikalla!

Vapaapäivä

Tänään pidimme vapaapäivän neljän SP laskupäivän jälkeen. Vierailimme Insbrukissa, tutustuimme vanhaan kaupunkiin sekä kotimatkalla kävimme vielä ajelemassa vuoristoradalla.Illallisen valmistamisesta vastasivat alusta lopuun saakka juniorit - jälkiruokineen kaikkineen. Minä sain syntymäpäiväsankarina kunnian aloittaa Burritojen kasaamisen.

Huomenna siirrymme sitten laskemaan puikkaa, tekniikkaharjoitteilla taas aloittaen, luultavasti koko loppuleirin ajaksi.

Aurinkoa

Aivan mahtava SP keli.

Hyvä päivä

Tänään laskimme suunnitellusti SP harjoituksen. Keli oli aivan loistava, aurinko paistoi ja pinta oli kuin lapin keväällä. Radalla vedettiin noin puolet päivän laskuista, toinen puoli piti sisällään tuttuja tekniikkaharjoituksia mm. käännöksen aloittamiseen  liittyen.

Iltapäivän kuivaharjoituksissa oli ohjelmassa vetoja ja loikkia kolmiloikan sekä viisiloikan teemoilla. Päivän päätteeksi vietetään vielä yhden junnun synttäreitä "Zillertartin" kera..

Scary moment

Tänään laskimme edelleen pääsääntöisesti SP tekniikkaharjoituksia siten että jotain asiaa hiottiin ensin vapariharjoittein ja sitten pyrittiin muutaman ratavedon avulla siirtämään sitä ratasuoritukseen. Metodi toimi ja pieniä askelia edettiin taas, niin kuin pitääkin.

Olosuhteet ovat edelleen ihan hyvät, mutta jäätikön alempana oleva alastulorinne on muutaman päivän suojakelien jälkeen jo siinä kunnossa että urheilijat palaavat alas kabiinilla, huoltajien vielä laskiessa ylimääräisten rojujen kanssa alas, reisilihakset tulessa... argh!

Otsikon mukainen päivän adrenaliinihetki koettiin tänään vasta paluumatkalla autossa. Ajelimme alas jyrkähköä serpentiiniä normaaliin tapaan musan soidessa, keskenämme leukaillen.

Seurailin edessämme ripeästi ajavaa Itävaltalaista neliveto Skodaa sopivan etäisyyden päässä kunnes sitten yhteen oikealle kääntyvään tiukasti kirraavaan mutkaan mentäessä Mesen jarrupoljin ei suostunut liikahtamaankaan - siis ei liikahtamaankaan. WHAT!

Poljin pedaalia apinanraivolla Skodan takavalojen lähestyessä uhkaavasti mutta se ei edellenkään osoittanut elon merkkejä! Turvavälin huvennuttua ( ja vauhdin kiihtyessä - ainakin se tuntui siltä) sellaisiin etäisyyksiin että mieleen alkoi tulla lähinnä viereiseen kallioseinämään nojaaminen, panin kaiken peliin ja runttasin kahdella jalalla AIVAN täysillä jarrupedaaliin ja vihdoin alkoi tapahtua! Kuului kova paukahdus ja ABS nappasi kiinni maksimiteholla siten että mm. Karrilta lensi pipo päästä päätyen kojelaudalle (onneksi kaikilla oli taas turvikset kiinni).

Pahimmista tärinöistä toivuttuani hyppäsin ulos ja ryömin alle tarkastamaan joka nurkan levyt niin hyvin kuin ne silmämääräisesti pystyin. Myös konehuoneen puolelta tutkailin nesteet ja mahdolliset vuodot, en kuitenkaan löytänyt mitään. Niinpä sitten hetken harkinnan jälkeen päätin varovasti kokeillen jatkaa matkaa. Ehdotimme Karrin kanssa kuitenkin että kaikki kyydissä olevat soittaisivat tai ainakin laittaisivat lämpimän viestin lähiomaisilleen koska matka alas oli vielä pitkä...

Erilaiset koejarrutukset onnistuivat hyvin ja niistä rohkaistuneena tasaisella osuudella kohotin vauhtia ja pumppailin sekä vedin lukkojarrutuksia. Kaikki tuntui taas toimivan normaalisti. Olisko mahdollista että levyn ja satulan välissä olisi ollut jotain (kivi?), mutta eikö silloin toisen piirin kuiten kuuluisi toimia normaalisti? Nyt pitää olla tarkkana ja tilanteen niin vaatiessa maanantaina piipahdetaan paikallisessa merkkihuollossa.

18 hengen dinneri

Tänään kokkaan Ilkan kanssa päivällisen 18 hengelle, eli viimeleiriin verrattuna meitä on ruokakunnassa nyt 6 vähemmän. Illan menu on makkarakimara `local', mausteiset lohkoperunat ja salaatti johon tulee jäävuorisalaattia, rucolaa, tuoretta ananasta, siemeniä, kirsikkatomaatteja ja parmesania. Perunoita on varattu 5kg ja erilaisia makkaroita myöskin 5kg, lisukkeeksi tulee myös majoneesinen kananmuna, pasta ja suolakurkku salaatti sekä leipää.

Laskupäivään kuului tänään tekniikkavaparia osin sumuisessa ja iltapäivästä tihkusateisessa säässä. Osa meistä vanhemmista oli myös auraamassa naapurin puikkarataa. 

Taas mennään!

Toinen Hinterin leiri on valmis alkamaan! Auto oli säilynyt hyvin etäparkissa (14 pv - yht. 58Eur) ja uusi navigaattori, jonka sain ennakkoon syntymäpäivälahjaksi, johdatti meidät tarkasti perille.

Helsinki-Vantaalla oli aamulla todella ruuhkaista, tavarahihnat jumissa ja turvatarkastusjonokin ehkä pisin näkemäni mutta pienen säätämisen jälkeen onnistuimme kuitenkin pääsemään koneeseen ja vieläpä siten että kaikki kamat tuli mukaan käsimatkatavaroina.

Perille päästyämme majoituimme nopsaan ja Kia aloitti koulutyön, Karrin kanssa kävimme sillä välin moikkaamassa hiukan ylempänä laaksossa asuvia Anssia sekä  Jakkea ja muuta SS:n leiriporukkaa. Heidänkin leiri on kuulemma sujunut hyvin, tänään tosin oli ollut pehmeä olosuhde heidän ratapaikallaan.

Illan kuivatreenit pitivät sisällään lenkin, vetoja ja erilaisia askeltikasharjoituksia. Huomenna sitten taas mäkeen normaalin aikataulun mukaan. Miesten maajoukkue on myös täällä joten on ihan kiva päästä silmäilemään sitäkin muun ohessa.

Veto-veto-veto

Tänään teimme pääasiassa erilaisia vetoharjoituksia. Videossa vedetään sauvojen kanssa vanhaa hyppyrimäen alastulorinnettä ylös. Erilaisten vetojen lisäksi juostiin hiukan, pompittiin hiekkakasassa ja lopuksi tehtiin joitakin tarkennettuja keskivartalo- ja alaraajaharjoitteita.

Ajatuksia harjoituspäiväkirjan pitämisestä

Asiasta on ollut jonkin verran keskustelua urheilupiireissämme näin syksyn kynnyksellä. Kuulostaa siltä että osa ei pidä lainkaan harjoituspäiväkirjaa, osa karkealla tasolla ja sitten osa päivittäin eritellen esim:

Harjoituksen sisältö; 1.4.2009 - voimaharjoitus(tyyppi), kesto minuuteissa, tehdyt sarjat ja kilot, palautumiset ja joitain kommentteja omista tuntemuksesta, (olosuhde rinteessä), jne.

Harjoittelun ja muun liikunnan ollessa päivittäistä ja toisaalta sen kokonaismäärän kasvaessa on ainakin minun mielestäni  tärkeää pyrkiä yhä systemaattisempaan tapaan kirjata omat tekemiset ylös. Mieluiten tietysti vielä siten, että pienikin urheilija itse tekee merkinnät alusta alkaen irutiininomaisest tottuen siinä sivussa pikkuhiljaa seuraamaan ja miettimään omia tekemisiään. Kaikki tämän kesän ja syksyn aikana tapaamani valmentajat liputtavat hekin tälläisen käytännön puolesta.

Tämän rutiinin noudattamisella on ainakin seuraavia etuja: valmentaja tai valmentajat jos urheilijalla esim. 2 valmentajaa sekä vanhemmat voivat viikko ja jaksotasolla seurata kokonaisharjoittelun määrää ja tasapainoa, tehtyjen harjoitteiden luonnetta sekä kuormitusta - ei ainoastaan harjoittelun sisällön suhteen vaan myöskin levon, ravinnontarpeen, koulun ja muun lapsille kuuluvan elämän suhteen - siis niiden perusasioiden suhteen joiden varmistaminen on viimekädessä aina - ei valmentajan - eikä lapsen vaan vanhemman vastuulla.

Kausi- ja vuositasolla taas syntyvä dokumentaatio voi edesauttaa uran edetessä paikantamaan linkkejä kehityksen ja paikallaan pysymisen yhteyksistä paitsi kokonaisperformanssissa myöskin jokin tekniikan osa-alueen tai lajin suhteen (muuttujina ainakin: kokonaistoistot vs. olosuhteet, vs laji vs. ao. ominaisuuden kehittämiseen tähtäävät muut kuin lajiharjoitetoistot) sekä tarjota urheilijalle itselleen mielenkiintoisen ikkunan omaan harjoitusmenneisyyteen, aina kiikkustuoliin saakka.

On varmasti pitkälti makuasia millä välineellä harjoituspäiväkirjaa pitää. On se sitten web ja i-phone yhdistelmä, miniläppärin taulukkolaskenta ja levymuisti tai perinteinen (paksu) A5 vihko ja (muste) kynä. Oleellisinta mielestäni on että se on aina mukana ja helppo näyttää valmentajalle. Meillä välineeksi on lopulta tästä syystä valikoitunut viimekauden kokeiluiden jälkeen tuo perinteisin vihko&kynä metodi n. 15.8. 2010 alkaen.

Kirja-arvosteluja ruotsalaisittain

Valmennuksesta ja urheilusta laidasta laitaan kiinnostuneille kirjastoaan kasvattaville tai sitä aloittaville voi olla hyötyä ruotsalaisesta Iddrottsforumin ylläpitämästä review palstasta mistä löytyy aivan tolkuton määrä arvosteluja, artikkeleita jne.

Sivuilta löytyy jopa käännösrobotti ainakin joidenkin julkaisujen osalta joka kääntää ingressi- tai synopsis tekstin automaattisesti englanniksi.

Rakennushankkeista tihkuu tietoa

Sain juuri Juha N:ltä kuvan Pyhän uuden rinteen rakennustöistä. Aikataulussa ilmeisesti mennään. Juhalla itselläänkin on käynnissä erityisesti seuraryhmiä varten suunnitellun majoituksen rakentaminen ski -in, ski-out tyyliin. Pääsin itsekkin listaamaan toiveita seuraryhmien kannalta ko. hankkeen suunnitteluvaiheessa. Jännä nähdä lopputulos jossain vaiheessa.

Myös Rukalla rakennetaan uutta FIS rinnettä kovaa vauhtia. Sen korkeusero tulee olemaan 181 metriä ja pituus 630 metriä. Olen kuullut kerrottavan että avaustavoite olisi heti kauden alkuun!

Monomietteitä

Viimekauden alussa Kia vaihtoi Fischeristä suoralestiseen monoon ja ilman sen kummempia kokeiluita monoksi valikoitui Joonan vanhat 70 indeksin Nordicat. Niillä on sitten hiihdetty sen kummemmin ajattelematta aina tähän hetkeen saakka.

Koska monon vaihto on nyt kuitenkin ajankohtaista kasvamisen takia rupesimme Jukan kanssa ennen viimeistä laskupäivää vertailemaan Tecnican eri jäykkyisiä monoja 70 , 90, 110(leikattu) ja 130 indeksillä. Vierekkäin vertailtuna erot olivat selkeästi havaittavissa. Mielenkiinnosta hain siihen rinnalle sitten ne vanhat Nordicat.

Hämmästys tai sanoisinko järkytys oli melkoinen. Vanhat monothan olivat taivuteltuna lähinnä Nokian kumisaappaan luokkaa - varsi taipui pienellä painamisella puolenkymmentä senttiä ja klappia oli huomattavasti myös sivuille.. Joonan ja Kian monoilla tahkoamat sadat päivät olivat jättäneet jälkensä ja aikanaan varmasti hyvä junnumono oli pikkuhiljaa muuttunut ongelmajätteeksi. Ja minä en ollut huomannut mitään!!

Viimeiseksi hiihtopäiväksi alle laitettiin sitten sopiva 90 indeksin Tecnica ja kas kummaa, pitkään työstetyissä asioissa alkoi tapahtua. Laskijan omat tuntemukset ja luonnehdinnat olivat "tukevat, hyvä tatsi, uskaltaa luottaa, suksen liike tuntuu" jne. Olimme siis vetäneet "aukinaisilla" monoilla ties kuinka pitkään.

Jotkut asiat näköjään edelleen pitää oppia kantapään kautta.

Väki vähenee pikkuhiljaa

Tänään laskimme leirin toiseksi viimeisen päivän SP:tä vaihtelevassa näkyvyydessä. Osalla urheilijoista oli jo patterit melko tyhjät joten leirin päätös tulee sen suhteen sopivaan aikaan. Huomenna laskemme vielä aamupäivällä yhden treenin jonka jälkeen kamat kasaan ja kohti Munchenin lentokenttää.

Tänään väkeä oli edelleen rinteessä melko vähän. Uusina tulokkaina oli pari Itävaltalaista alppikoulutiimiä sekä Lasse Kjusin Racing School Norjasta.

Tänään harjoitusten jälkeen kotimatkalle lähtivät Anni, Oskari, Santeri ja Iina sekä Aleksi jonka hieno oma kotisivu on juuri hiljattain auennut.

Getting there

Hintertuxin logistiikka on parempi kuin olin kuulopuheista päätellyt. Toki kylästä ylös jäätikölle nouseminen on täälläkin aikaa ja joskus hermojakin koetteleva jokapäiväinen toimenpide.

Jos autot starttaavat Mayerhofin kylästä klo 08.00 ensimmäisen kabiinin ala-asemalla ollaan noin 08.25. Ensimmäisessä kabiinissa voi sitten järjestellä kamoja, laittaa aurinkorasvaa jne. Toisen kabiinin yläasemalla sitten monot jalkaan ja loppuvarustus valmiiksi.

Huipulle saavutaan sitten kolmannen kabiinimatkan jälkeen, joka muuten on maailman korkein kaksikaapelinen kabiini (3350m), noin 09.05.

Koska valmentajat pääsevät hissiin muita aikaisemmin on rata tarvittaessa valmiina helposti 09.00 ja ilman rynnimistäkin 09.30. Tämä mahdollistaa esimerkiksi kahden harjoitussetin vetämisen 09.30 - 11.30 ja 12.00 - 13.30. Kesäaikataulussa huipun radoille vievät ankkurihissit sulkeutuvat 13.30.

Tällä aikataululla takaisin kylässä ollaan n. 14.30. Loppupäivän rytmin voi sitten rakentaa lounaan, läksyjen ja kuivaharjoittelun ympärille siten että päivällinen on n. 18.30 jonka jälkeen lisää läksyjä tai vapaa-aikaa klo 21.00 petiin menoon saakka.

SP treeniä

Eilinen lumisade taisi varmistaa hyvät olosuhteen lumen puolesta pitkälle syksyyn. Lunta tuli ylös noin metrin verran. Saimme kuitenkin sellaisen ratapaikan että pystymme laskemaan SP rataa jo tänään. Yksi 4 ryhmä on radalla Erkan kanssa, yksi tekniikassa Jukin kanssa ja samoin yksi Mikan kanssa. Välillä sitten aina vaihdetaan.

Pakkasta on 4 astetta ja taivas pilvetön.