Blogin pitäjä herra Larilahden toistuvasta pyynnostä johtuen kirjoitan nyt omia ajatuksiani alppihiihdosta. Omalta kohdaltani kausi 2011 on ohi. Otin time outin - ja katselen nyt mielenkiintoista duunia. Kiikarissa on hyvät treeniolosuhteet ja todella innokkaasti harjoittelevat urheilijat. Tai ehkä jonkun muun alan mielenkiintoinen duuni?
Miksi alppihiitovalmentaja tekee työtä lajin parissa?
Ei varmasti pelkästään rahan takia."Rakkaudesta urheiluun ja lajiin" sanoo fraasi. Ja se pitää paikkansa. Vai omaa tyhmyyttäänkö?
Mikä on valmentajalle tuloksen merkitys?
Omalla kohdallani tulokset ovat erittäin merkittävää työssä jaksamisen suhteen. Hyvät urheilijoiden oppimistulokset ovat se, miksi tätä hommaa jaksaa tehdä. Se palkitsee enemmän kuin raha. Myös niiden urheilijoiden tulokset, jotka myöhemmin tekevät kovaa tulosta kansainvälisissä kisoissa, on mieltä palkitsevaa.
Kuinka paljon nuorten urheilijoiden pitää treenata?
Kaikki riippuu tietenkin tavoitteista. Nykyiset eri lajien huiput ovat 12-vuotiaina treenanneet ja harrastaneet liikuntaa yli 25 tuntia viikossa. Simppeli juttuhan on, että 20 tunnissa on enemmän aikaa oppia kuin 10 tunnissa. Alppihiihtoa oppii enemmän lajiharjoittelua tehden kuin sohvalla maaten ja tuloksista haaveillen.
Lahjakkuudesta
Alppihiihtäjän on hyvä olla lahjakas monipuolisesti: liikunnallisesti hyvä ja nopea lahjakas oppija, joka osaa hyödyntää eri aistejaan tähän Hän oppii ymmärtämään erilaisia ajatuksia ja on lahjakas ihmistuntemuksessa - interpersonaalisesti lahjakas. Ja lahjakkuudesta ymmärtää itseään ei myöskään ole haittaa - intrapersonaalinen lahjakkuus.
Ahkeruudesta
Tämä on kaiken a ja o. Kun haluaa kehittyä hyväksi urheilijaksi, ahkeruus yhdessä lahjakkuuden kanssa takaa sen, että pääset katsomaan omat rajasi.
Sattuma
Edellisten lisäksi tällä on iso tilastollinen merkitys.
Suomalainen alppihiihto tänä talvena omasta näkökulmasta katsottuna
Hyvää on, että laskijoita on paljon. Viimeksi olin valmentanut suomalaisia vuonna 2003. Nyt pettymyksen puolelle jäi se, etteivät asiat ole juurikaan menneet eteenpäin. Onko seuroissa ”kaikki laskee” -linja? Vai halutaanko tehdä kovaa kilpailutulosta? Seuran jäsenistön tulee valita linja, joka tyydyttää enemmistöä.
Kilpailulliseen tavoittellisuuteen tarvitaan jo aivan alusta asti periaate, että parhaille enemmän ja yksilöllisempää harjoitusta. Yksilön taitoja pitää kehittää samalla tavalla kuin miten tehdään vanhoissa lajeissa, esimerkiksi baletissa ja musiikin opiskelussa. Paljon treeniä ja yksilöllisesti.
Aluejoukkueista
Tuosta linkistä löytyy yksi konsepti, miten homma voidaan hoitaa. Alueen parhaille nuorille laskijoille joukkue: rahoitus kunnossa, hyvät olosuhteet, hyvä valmennus, hyvä harjoituskalusto. Toiminnalla on jatkuvuus pitkällä tähtäimellä ja riittävän vaativat kriteerit urheilijoille joukkueeseen pääsemiseksi. Lisäksi tarvitaan erilaisten harjoitteluun ja kilpailuun liittyvien tilastojen hyödyntäminen sekä liiton tuki.
Seuran ryhmässä on monesti 10 eritasoista laskijaa, jotka harjottelevat samalla radalla samoissa olosuhteissa. Tästä seuraa se, että parhaat lähenevät keskivertolaskijaa ja heikoimmat kehittyvät myös lähelle ryhmän keskivertolaskijaa. Musiikissa sama tarkoittaa että 10 soittajaa soittavat kukin aina samoja biisejä riippumatta siitä mihin kyvyt riittäisivät. Vuosien kuluttua voi olla, että keikoilla ei ole paljon maksanutta yleisöä tai ei keikkoja ollenkaan!
Kuinka paljon tarvitaan laskijoita, jotta taataan hyvät kansainväliset tulokset?
Itävalta, Sveitsi – paljon laskijoita – hyviä tuloksia. Venäjä – paljon laskijoita – ei hyviä tuloksia vielä, Neuvostoaikana ja sen jälkeenkin muutamia huipputuloksia. Kreikka – FIS -laskijoita lähes saman verran kuin Suomessa – ei hyviä tuloksia. Liechtenstein – vähän laskijoita – hyvä alppihiihtohistoria kilpailupuolella http://www.ski-db.com/nats/stats/liem.asp (nytkin vain 12 naislaskijaa FIS-listalla ja puolella on 30 p. ja alle jossain lajissa). Tärkeää on oikeanlaisten laskijoiden rekrytointi kilpalaskijoiksi. Hyvät olosuhteet. Riittävästi harjoittelua. Hyvä valmennus. Ja talous kunnossa.
Miksi suomalainen alppisysteemi on erilainen kuin monessa muussa maassa?
Systeemi ei vaikuta liittojohtoiselta kaikkine urheilijoille tulevine tukitoimineen. On seuroja, jotka tekevät omaa työtään niin kuin parhaaksi näkevät. Ihmisiähän ei kukaan voi velvoittaa tekemään työtä ilman kunnon korvauksia. Tai loihtia talkoohenkeä tyhjästä. Rahapula on yksi syy? Se onkin jo monimutkaisempi juttu - ja johtuu lajissa tehdystä työstä pitkällä ajanjaksolla.
Tosiasia on, että vuosien mittaan Suomessa on menetetty monia lahjakkaita, hyviä, juuri kansainvälistä läpimurtoa tekeviä alppihiihtäjiä. Systeemi kun ei ole kilpailukykyinen isompien alppimaiden kanssa. Näin tulee tapahtumaan jatkossakin, mikäli muutosta ei saada aikaan.
Miten tulevaisuudessa Suomen alppihiihto saadaan menemään parempaan suuntaan?
Tarvitaan visio. Pitkän ajan suunnitelma. Strategia sen toteuttamiseksi. Ja tekijät.
Alppiterveisin
Juhani Turbo Sormunen
alppihiihtovalmentaja
P.S. Kirjoitus on subjektiivinen näkemykseni 25 vuoden valmentajakokemuksen perusteella. Ajatuksia on tullut valmennusduuneista Suomessa, Sveitsissä, Kanadassa ja Venäjällä.
