Lähde: Talouselämä
Tietokirjailija ja New Yorker -lehden toimittaja Gladwell on
popularisoinut jo vuosien ajan ajatusta, että vaatii 10 000 tuntia
määrätietoista harjoittelua tulla esimerkiksi todella hyväksi
pianistiksi tai kirjoittajaksi.
Tämä ajatus ei kuitenkaan välttämättä ole lainkaan täsmällinen, sanoo BBC:lle psykologi Anders Ericsson, jonka työn varaa Gladwell teoriansa pitkälti pohjaa.
Huippuosaamiseen
ei nykyisin enää riitä 10 000 tunnin harjoittelu, Ericsson sanoo, koska
esimerkiksi huippumuusikot ovat harjoitelleet lajiaan nykyisin 10 000
tuntia jo täyttäessään 20 vuotta.
Toisin sanoen 10 000 tunnin määrätietoisella harjoittelulla pääsee vasta
alkuun. Todellisen huippuosaamisen raja saattaa nykyisin liikkua 25 000
tunnin tasolla, Ericsson sanoo. Tämä tarkoittaa kolmen tunnin
harjoittelua joka päivä 20 vuoden ajan.
Toisaalta alueilla, jossa kilpailu on vähäisempää, pienempikin
harjoittelu riittää. Esimerkiksi lukusarjojen opettelussa pääsee
mestarien joukkoon "vain" 500 tai 1000 tunnin harjoittelulla